Laitoin juuri kaksi isoa, matalaa lautasta likoamaan päällekkäin. Ensin yksi lautanen tiskialtaan pohjalle, hanasta tilkka vettä, sitten toinen lautanen päälle ja vähän lisää vettä.
Vaikka toisenkinlaista tietoa olen lukenut, niin olen käytännön elämässä kokenut hyväksi ihan hetken verran liottaa astioihin jämähtäneitä ruoanjäänteitä, ennen kuin ne laittaa tiskikoneeseen.
Hetkeä myöhemmin tajusin että kuulen ääntä. Outoa valittavaa ääntä jonka nuotti laskee koko ajan, ikään kuin joku jossain seinän takana päästäisi hitaasti ilmaa ulos ilmapallosta.
Ihmettelin hetken, mistä ääni tulee. Kumarruin, kääntelin päätä. Tajusin että vinkuna tulee juuri päällekkäin laittamistani lautasista.
Vinkuna jatkui alun toista minuuttia. Maailmassa ei tuon minuutin ajan ollut mitään muuta, seisoin vain siinä ja kuuntelin kun ääni pikkuhiljaa hiipui kuulumattomiin.
Minä en osaisi tarkkaan selittää miten tuo ääni syntyi. Jonkinlainen ilmatasku? Juuri sopivasti painetta, että ilma puski ulos jostain raosta? Jos yrittäisin saada äänen aikaan uudestaan, en luultavasti onnistuisi. On liikaa tekijöitä ja muuttujia, ja sattuma on monessa mukana.
Me emme tiedä kaikkea. Ja kukaan ei tiedä kaikkea sitä mitä me kaikki yhdessä tiedämme.
Joskus hyvinkin pienen asian hoitamiseen tarvitaan valtava määrä tietoa. Mahdollisuuksia astua harhaan on paljon. Siksi kannattaa tehdä asioita yhdessä, kuunnella muita. Yritän omassa elämässäni ja töissäni jatkuvasti sisäistää tätä seikkaa, joten tiedän että se on vaikeaa. Kadehdin niitä, joilta yhteistyö sujuu luonnostaan. Itse pidän yleensä jääräpäisesti kiinni omasta ajatuksestani, kunnes joku päivänselvästi osoittaa että hänellä on toimivampi ajatus.
Nyt kun olen työntänyt nimeni ja naamani politiikan maailmaan, tajuan yhdessä tekemisen merkityksen entistäkin selkeämmin. Pienenkin kunnan asioiden hoitaminen on valtava urakka, saati sitten Jyväskylän kokoisen kaupungin. Kukaan ei pysty perehtymään kaikkeen.
Me kaikki olemme osia lukuisissa erilaisissa kokonaisuuksissa, parisuhteista ja perheistä yrityksiin, organisaatioihin, laitoksiin... aina kuntaan ja valtioon saakka. Meillä on niissä paikkamme sen mukaan mitä olemme luvanneet, mihin olemme sitoutuneet, mitä osaamme, mitä haluamme oppia, mihin olemme valmiita.
Usein varmasti tuntuu siltä, että olemme lautasia pinoissa. Meille on jätetty ehkä tilkka vettä ja vähän ilmaa. Joskus paine on musertaa meidät. On pakko sanoa jotain — jopa huutaa. Joskus, joillekuille, se on yksi pitkä valittava huuto joka lopulta häipyy kuulumattomiin.
Niitä kokonaisuuksia, joissa emme ole, on usein helppo kritisoida. "Miksi tämä ei toimi näin?" "Miksi he eivät tee tällä lailla?" "Kaikkien pitäisi tehdä näin!" "Minä tietäisin tasan mitä tehdä!"
Meillä kaikilla on pinomme. Me tiedämme mitä ympäristön paine on. Me tiedämme, että kaikki ei ole kiinni vain siitä, mitä yksi ihminen tekee — kaikki liittyy kaikkeen.
Ja ennen kuin kritisoimme, olisi hyvä perehtyä. Ja perehtyä huolella. Luultavasti sitten jo ymmärtäisikin, että asiat eivät ole niin yksinkertaisia.
Olen laajasti ottaen sitä mieltä, että asioiden hoitamiseen tarvittaisiin holistista otetta ja näkemystä — laaja-alaista perehtymistä, kokonaiskuvan mielessä pitämistä, kaiken yhteyden ymmärtämistä.
Mutta heti kun sukeltaa sisään yhteenkin osakokonaisuuteen, tajuaa että ettei tiedä sen ongelmista mitään.
Eikä kellään ole mahdollisuutta tietää kaikkea kaikesta.
Politiikka nähdään usein vallanhaluisten ihmisten taisteluna siitä kuka saa äänensä kuuluviin, kuka pääsee pinon päällimmäiseksi. Ja varmasti järjestelmässä on paljon sellaista, mikä kuluttaa matkan varrella kirkassilmäisintä ja optimistisintakin idealistia.
Ulkopuolelta on helppo sanoa, että tuo kuuntelee vain noita ja tuo tekee näin koska siitä on etua hänelle ja tuo varmaan ottaa lahjuksia vastaan ja tuo ja tuo ja tuo ja tuo... Epäilemättä ihmiset eivät aina toimi oikein, mutta me emme koskaan pääse tästä ongelmasta eroon ellemme ensin yritä ymmärtää sitä. Ellemme ensin mene sinne sisään, tutustu, perehdy, kuuntele ja opi.
Politiikan kuuluisi olla keskustelua. Asioiden hoitamista yhdessä. Kaikkien kuuntelemista ja päätösten tekemistä parhaimman tiedon valossa.
Valitettavan helppoa on pelotella ja hämätä — ottaa yksi pieni tilastotieto ja yleistää se ja käyttää sitä hyväkseen. Se tepsii niihin, jotka eivät ehdi tai jaksa perehtyä asiaan itse, ja jotka kuulevat juuri sen johtopäätöksen jonka haluavatkin kuulla.
Tämä kaikki ryöpsähti mieleeni siitä, kun laitoin kaksi lautasta päällekkäin, kuulin ja jäin kuuntelemaan.
Nyt tiskikone jo hurisee hyväntuulisesti. Lähes täydellinen järjestelmä toimii harmoniassa, irrottaa kaikkea vanhaa ja kiinni jämähtänyttä. Astiat ovat kohta puhtaita. Kun nyt saisin vielä tuon pöydänkin puhtaaksi.
Tämä kaikki lähti yhdestä äänestä. Mikä vaikutus voi olla yhdellä äänellä.
Vaikka toisenkinlaista tietoa olen lukenut, niin olen käytännön elämässä kokenut hyväksi ihan hetken verran liottaa astioihin jämähtäneitä ruoanjäänteitä, ennen kuin ne laittaa tiskikoneeseen.
Hetkeä myöhemmin tajusin että kuulen ääntä. Outoa valittavaa ääntä jonka nuotti laskee koko ajan, ikään kuin joku jossain seinän takana päästäisi hitaasti ilmaa ulos ilmapallosta.
Ihmettelin hetken, mistä ääni tulee. Kumarruin, kääntelin päätä. Tajusin että vinkuna tulee juuri päällekkäin laittamistani lautasista.
Vinkuna jatkui alun toista minuuttia. Maailmassa ei tuon minuutin ajan ollut mitään muuta, seisoin vain siinä ja kuuntelin kun ääni pikkuhiljaa hiipui kuulumattomiin.
Minä en osaisi tarkkaan selittää miten tuo ääni syntyi. Jonkinlainen ilmatasku? Juuri sopivasti painetta, että ilma puski ulos jostain raosta? Jos yrittäisin saada äänen aikaan uudestaan, en luultavasti onnistuisi. On liikaa tekijöitä ja muuttujia, ja sattuma on monessa mukana.
Me emme tiedä kaikkea. Ja kukaan ei tiedä kaikkea sitä mitä me kaikki yhdessä tiedämme.
Joskus hyvinkin pienen asian hoitamiseen tarvitaan valtava määrä tietoa. Mahdollisuuksia astua harhaan on paljon. Siksi kannattaa tehdä asioita yhdessä, kuunnella muita. Yritän omassa elämässäni ja töissäni jatkuvasti sisäistää tätä seikkaa, joten tiedän että se on vaikeaa. Kadehdin niitä, joilta yhteistyö sujuu luonnostaan. Itse pidän yleensä jääräpäisesti kiinni omasta ajatuksestani, kunnes joku päivänselvästi osoittaa että hänellä on toimivampi ajatus.
Nyt kun olen työntänyt nimeni ja naamani politiikan maailmaan, tajuan yhdessä tekemisen merkityksen entistäkin selkeämmin. Pienenkin kunnan asioiden hoitaminen on valtava urakka, saati sitten Jyväskylän kokoisen kaupungin. Kukaan ei pysty perehtymään kaikkeen.
Me kaikki olemme osia lukuisissa erilaisissa kokonaisuuksissa, parisuhteista ja perheistä yrityksiin, organisaatioihin, laitoksiin... aina kuntaan ja valtioon saakka. Meillä on niissä paikkamme sen mukaan mitä olemme luvanneet, mihin olemme sitoutuneet, mitä osaamme, mitä haluamme oppia, mihin olemme valmiita.
Usein varmasti tuntuu siltä, että olemme lautasia pinoissa. Meille on jätetty ehkä tilkka vettä ja vähän ilmaa. Joskus paine on musertaa meidät. On pakko sanoa jotain — jopa huutaa. Joskus, joillekuille, se on yksi pitkä valittava huuto joka lopulta häipyy kuulumattomiin.
Niitä kokonaisuuksia, joissa emme ole, on usein helppo kritisoida. "Miksi tämä ei toimi näin?" "Miksi he eivät tee tällä lailla?" "Kaikkien pitäisi tehdä näin!" "Minä tietäisin tasan mitä tehdä!"
Meillä kaikilla on pinomme. Me tiedämme mitä ympäristön paine on. Me tiedämme, että kaikki ei ole kiinni vain siitä, mitä yksi ihminen tekee — kaikki liittyy kaikkeen.
Ja ennen kuin kritisoimme, olisi hyvä perehtyä. Ja perehtyä huolella. Luultavasti sitten jo ymmärtäisikin, että asiat eivät ole niin yksinkertaisia.
Olen laajasti ottaen sitä mieltä, että asioiden hoitamiseen tarvittaisiin holistista otetta ja näkemystä — laaja-alaista perehtymistä, kokonaiskuvan mielessä pitämistä, kaiken yhteyden ymmärtämistä.
Mutta heti kun sukeltaa sisään yhteenkin osakokonaisuuteen, tajuaa että ettei tiedä sen ongelmista mitään.
Eikä kellään ole mahdollisuutta tietää kaikkea kaikesta.
Politiikka nähdään usein vallanhaluisten ihmisten taisteluna siitä kuka saa äänensä kuuluviin, kuka pääsee pinon päällimmäiseksi. Ja varmasti järjestelmässä on paljon sellaista, mikä kuluttaa matkan varrella kirkassilmäisintä ja optimistisintakin idealistia.
Ulkopuolelta on helppo sanoa, että tuo kuuntelee vain noita ja tuo tekee näin koska siitä on etua hänelle ja tuo varmaan ottaa lahjuksia vastaan ja tuo ja tuo ja tuo ja tuo... Epäilemättä ihmiset eivät aina toimi oikein, mutta me emme koskaan pääse tästä ongelmasta eroon ellemme ensin yritä ymmärtää sitä. Ellemme ensin mene sinne sisään, tutustu, perehdy, kuuntele ja opi.
Politiikan kuuluisi olla keskustelua. Asioiden hoitamista yhdessä. Kaikkien kuuntelemista ja päätösten tekemistä parhaimman tiedon valossa.
Valitettavan helppoa on pelotella ja hämätä — ottaa yksi pieni tilastotieto ja yleistää se ja käyttää sitä hyväkseen. Se tepsii niihin, jotka eivät ehdi tai jaksa perehtyä asiaan itse, ja jotka kuulevat juuri sen johtopäätöksen jonka haluavatkin kuulla.
Tämä kaikki ryöpsähti mieleeni siitä, kun laitoin kaksi lautasta päällekkäin, kuulin ja jäin kuuntelemaan.
Nyt tiskikone jo hurisee hyväntuulisesti. Lähes täydellinen järjestelmä toimii harmoniassa, irrottaa kaikkea vanhaa ja kiinni jämähtänyttä. Astiat ovat kohta puhtaita. Kun nyt saisin vielä tuon pöydänkin puhtaaksi.
Tämä kaikki lähti yhdestä äänestä. Mikä vaikutus voi olla yhdellä äänellä.
RSS Feed
