Miten joku voi kieltää evoluution olemassaolon?

Miten ihminen voi kävellä tässä maailmassa silmät niin kiinni ettei näe kaikkein selvimpiä, kiistattomasti oikeaksi osoitettuja faktoja?

Säännöllisesti tulee vastaan juttuja kreationisteista, nuori- ja jopa litteämaalaisista ja monista muista kuriositeettiryhmistä — ja vaikka ne jakautuivatkin akselille täysin naurettavasta jopa jollain pienellä todennäköisyydellä oikeassa oleviin, on nimenomaan evoluution kieltäminen outoa. Se kun näyttäytyy meille joka puolella, lukemattomin eri tavoin.

Tiedän, että en voi absoluuttisella varmuudella sanoa mitään suunnilleen mistään. Absoluuttinen varmuus vallitsee vain joidenkin logiikan peruslausekkeiden suhteen, ja kaikki muu voi olla unta tai harhaa. Siksipä moisen miettiminen tuntuu minusta ajanhukalta — jos olen ihmisparisto Matrixin voimaverkossa tai aivot vadissa, en voi ikinä saada siitä täyttä varmuutta. Miksi siis miettisin sitä?

Lähden siitä, että aistit kertovat aivoilleni kutakuinkin millainen todellisuus on. Jos todellisuus on oikeasti jotain muuta, se ei ole sitä kuitenkaan minulle — kokevana entiteettinä. Kun keskustelen muiden ihmisten kanssa, he kaikki puhuvat ja käyttäytyvät ikään kuin kokisivat todellisuuden osapuilleen samalla tavoin kuin minä.

Tiedän, että aistit voivat pettää meitä ja että aisteja voi pettää. Tiedän, että kieli on kommunikointivälineenä rajallinen. Ja nämä on otettava toki huomioon. Mutta kun tämän pitää mielessä, kun on valmis sopivassa määrin kyseenalaistamaan ja epäilemään, maailmaa voi mielestäni tarkastella suht turvallisin mielin. En usko että se tarjoaa mitään totaalisia yllätyksiä. En usko että kaikki on huomenna selittämättömästi lilanväristä tai painovoima puolet entisestä. Ei kai sekään olisi mahdotonta, mutta se vain olisi uskomattoman epätodennäköistä eikä siis sen takia huoleni väärtti. Väitän myös, että useimmat ovat asiasta samaa mieltä joko tietoisesti tai tiedostamattomasti.

(Eri mieltä olevien saattaa olla turha jatkaa lukemista. Enkä tarkoita tätä blogia vaan lukemista ylipäätään.)

Kun Darwin muinoin esitti ajatuksen, että kaikki ihmiset — ja ylipäätään kaikki eliöt — polveutuvat aiemmista eliölajeista, se oli monessa mielessä uutta ja mullistavaa. Se soti vastaan lähes kaikkea sitä mitä ihmisille oli lapsena opetettu ja minkälaiseen todellisuuteen he olivat kasvaneet. Darwinilla oli lajiutumisesta hyvin vahvoja todisteita, mutta kun nuo todisteet olivat lähinnä outoja lintuja maapallon toisella puolella, ne oli helppo sivuuttaa.

Darwinin lajiteorian hyväksyminen otti aikansa. Sitä oli erittäin vaikea havainnoida käytännön elämässä — uuden lajin syntymistä ei päässyt kovin usein todistamaan. Kun kirkkokin vielä pelotteli kansaa helvetin tulella, ymmärrän hyvin että kansan oli helpompi mennä Darwinin pilkkaajien puolelle. Sitä paitsi ajatus, että esi-isä olisi jonkinlainen karvainen puissakiipeilijä, ei ollut omiaan nostamaan luomakunnan kruunun itsetuntoa.

Mutta miten ihmeessä he saattoivat kieltää evoluution, sen että kaikki muuttuu, muuntuu ja kehittyy? Miten yhä edelleen joku voi kieltää evoluution?

Nykyään jopa lajiutumisesta, Darwinin teorian mullistavammasta osuudesta, on niin vakuuttavat todisteet että luulisi ainoastaan kaikkein sekopäisimpien ihmisten epäilevän esi-isiemme karvaisuutta ja niiden esi-isien eväkkyyttä — silti kreationismin suosio on monessa maassa vahvassa kasvussa. Fine. Whatever. Mutta evoluutio!

Evoluution periaate on yksinkertaisista yksinkertaisin: jokin yksilö pärjää ja jatkaa sukuaan, jokin yksilö ei. Ympäristö antaa aina ja kaikkialla puitteet sille, minkälaiset yksilöt pärjäävät. Toisin sanoen jokin yksilö sopii aina ympäristöönsä muita paremmin, ja sillä on suuremmat mahdollisuudet selvitä.

Me kaikki olemme erilaisia. Identtiset kaksosetkin ovat erilaisia tuhansilla tavoilla jo syntyessään. Mikään yksilö, kukaan meistä, ei ole tasa-arvoisessa asemassa. Joku on aina hieman nopeampi, joku vahvempi, joku miellyttävämmän näköinen tai hajuinen, joku älykkäämpi tai neuvokkaampi. Joku voi olla selvästi tyhmempi tai kömpelömpi, mutta selvästi muita innokkaampi jatkamaan sukuaan.

Solujen jakautumisessa säännöllisesti tapahtuvat pienet virhekopioitumiset saavat aikaan eroja, ympäristö on jopa kahdelle vierekkäin pesässä tutisevalle linnunpoikaselle erilainen. Epäreilua tai ei, näin asia on. Meistä kaikista kasvaa erilaisia. Ja toiset pärjäävät toisia paremmin.

Sattumalla on tietysti osuutensa. Joskus heikompi selviää tuurilla. Mutta maailman kaikissa triljoonissa soluissa joka hetki tapahtuvat triljoonat muutokset ovat kenttä jossa pätevät kuitenkin todennäköisyyksien lait. Vaikkei missään tapauksessa aina, niin useimmiten vahvempi, nopeampi, älykkäämpi tai kauniimpi pärjää.

Joskus auttaa isommat evät tai siivet, joskus nimenomaan pienemmät. Joskus häntä on hyvä, joskus se on lähinnä tiellä. Joskus oudoista oudoin mutaatiokin, esimerkiksi yksinkertaisimman näköelimen esiaste, on joko hyödyksi tai ei millään tavalla haitaksikaan. Jonain päivänä silmä on vakio-ominaisuus ja sokeana syntyvät heikommassa asemassa. Kenties jonain päivänä jokin alati muuttuvan ympäristömme ilmiö tekee näkökyvyttömistä evoluution suosikkeja.

Miten voi olla ihmisiä, jotka eivät näe näin itsestään selvää asiaa? Niin kauan kuin olemme valinneet vahvimmat varsat seuraaviksi siitosoreiksi ja osan maukkaimmista siemenistä seuraavan viljasadon lähtökohdaksi, me olemme ymmärtäneet evoluutiota intuitiivisesti. Miten joku voi väittää että mikään maailmassa ei muutu?

Evoluution kieltäjiä lienee kahdenlaisia: niitä jotka eivät ymmärrä mistä siinä on kyse ja niitä jotka kieltävät sen koska pelkäävät uskonnollisen yhteisönsä tai muun vastaavan tahon reaktiota.

Kummassakin tapauksessa auttaisi tieto. Ei se tieto mitä koulussa tungetaan ulkoa opeteltavassa muodossa päähämme vaan se mikä sinne tarttuisi jos koulu saisi meidät aidosti kiinnostumaan, pohtimaan, epäilemään ja kyseenalaistamaan.

Maailmassa on varmasti vaikeitakin asioita. Evoluution periaate ei ole yksi niistä.

Numero yksi on pyhä ja taikavoimainen, koska se on kaiken alku. Monissa uskonnoissa yksi on pyhä luku. On vain yksi Jumala. On vain yksi Allah. Yksi tarkoittaa tätä ainoaa maailmaa.  Yksi kuvastaa olevaisen luonnetta, kaiken tosiyhteyttä, sitä että me kaikki olemme yhtä. Meillä on yksi suu, yksi nenä, yksi pää. Numeron yksi on pakko olla tärkeä ja merkityksellinen.

Numero kaksi on pyhä ja taikavoimainen, koska kaikilla asioilla on kaksi puolta, koska on olemassa hyvä ja paha, oikea ja väärä, totuus ja valhe, valo ja pimeys, päivä ja yö, kruuna ja klaava, jin ja jang. Monissa uskonnoissa kaksi on pyhä luku. On Allah ja Muhammed. On Jumala ja Jeesus, on Jumala ja Paholainen, on henki ja aine. Viisi leipää ja KAKSI kalaa! Meillä on kaksi kättä, kaksi jalkaa, kaksi silmää, kaksi korvaa ja kaksi sierainta. Aivot koostuvat kahdesta puoliskosta. On Romeo ja Julia, on Bonnie ja Clyde, on Jekyll ja Hyde, on Pertsa ja Kilu ja Pekka ja Pätkä. Kaksi ihmistä voivat panna alulle kolmannen, ja avioliitto muodostetaan kahden välillä. Numeron kaksi on pakko olla tärkeä ja merkityksellinen.

Numero kolme on pyhä ja taikavoimainen, senhän huomaa jo siitä miten paljon meillä on eri tilanteita missä on kolme jotain asiaa. Meillä on kolme perusväriä, samoin liikennevaloissa on kolme väriä. Niin ikään todella monen maan lipussa on kolme väriä. Monissa uskonnoissa kolme on pyhä luku. Kolme tarkoittaa elämän jatkuvuutta, sillä kaksi ihmistä voivat panna alulle kolmannen. On Brahma, Vishnu ja Shiva. On Isä, Poika ja Pyhä Henki, on kolme itämaan tietäjää, on kolme ristiinnaulittua Golgatalla. Pietari kielsi Jeesuksen kolmesti. Meillä on maa, meri ja taivas. Maailmamme on kolmiulotteinen. On tarinan kolme eri puolta: minun, sinun ja totuus. On vapaus, veljeys ja tasa-arvo, on usko, toivo ja rakkaus, on citius, altius, fortius, on kolme muskettisoturia, kolme sokeaa hiirtä, Tupu-Hupu-Lupu, Leenu-Liinu-Tiinu. Numeron kolme on siis pakko olla tärkeä ja merkityksellinen, ihan selvästi se on erityisasemassa.

Numero neljä on pyhä ja taikavoimainen. Ajatelkaa vaikka neljää vuodenaikaa tai sitä miten meillä on neljä raajaa. Jokaisessa vuorokaudessa on aamu, päivä, ilta ja yö. Me elämme läpi lapsuuden, nuoruuden, keski-iän ja vanhuuden. Kuukaudessa on neljä täyttä viikkoa. Meillä on pohjoinen, etelä, itä ja länsi. Meillä on maa, ilma, tuli ja vesi. Nelilehtinen apila tuo onnea, korttipakassa on neljä maata. Maailmamme on neliulotteinen: kolme tilallista ulottuvuutta ja aika. Monissa uskonnoissa neljä on pyhä luku. Kristityillä on neljä adventtisunnuntaita. Uudessa testamentissa on neljä evankeliumia, juutalaisilla on neljä pyhää kaupunkia, navajoilla neljä suurta klaania ja niin edelleen. Loputtomiin. Selkeästi numero neljä on tärkeä ja merkityksellinen.

Numero viisi on pyhä ja taikavoimainen. Miten voisi sanoa mitään muuta, kun katsoo kätensä viittä sormea tai jalkansa viittä varvasta? Ajatelkaa ikuisten pyramidien tai maagisen pentagrammin viittä kulmaa. Monissa uskonnoissa viisi on pyhä luku. Jumala loi maailman viitenä päivänä. Viisi Mooseksen kirjaa, viisi viisasta neitsyttä ja viisi tyhmää, Daavid poimi nimenomaan viisi kiveä mukaansa lähtiessään taisteluun Goljatia vastaan, VIISI leipää ja kaksi kalaa! Useat tahot kertovat että numero viisi tarkoittaa kristinuskossa Isää, Poikaa, Pyhää Henkeä, luomista ja lunastusta. On viisi mysteeriä, ja viisi on siksi armon symboli. Pythagoraan mukaan numero viisi viittasi täydellisessä tasapainossa olevaan ihmiseen. Meillä on viisi maanosaa ja niihin viittaavat viisi olympiarengasta, viisi aistia, viisi eri perusmakua ja viisipäiväinen työviikko. Numeron viisi on oltava tärkeä ja merkityksellinen.

Numero kuusi on pyhä ja taikavoimainen. Matemaatikkojen mukaan kuusi on ensimmäinen täydellinen numero eli se on tekijöidensä summa. Se esiintyy lukuisissa uskonnoissa. Niin kristittyjen, juutalaisten kuin muslimienkin uskomusten mukaan Jumala loi ihmisen kuudentena päivänä. Kuudes käsky viittaa kaikista pahimpaan syntiin, tappamiseen. Pedon luku on 666. Maailmanloppukin tuli eräiden tahojen mukaan vuonna 1999, koska se on ylösalaisin luettuna "six six six back to one". Daavidin tähdessä on kuusi sakaraa. Meillä on kuusi maanosaa, jos Amerikka lasketaan kahdeksi eri maanosaksi, ja kuusi suuntaa: eteen, taakse, oikea, vasen, ylös, alas. Meillä on kuudes mystinen aisti. Kuusi on tärkeä ja merkityksellinen numero.

Numero seitsemän on pyhä ja taikavoimainen. Meillä on seitsemän ruumiinaukkoa ja seitsemän chakraa. Lumikki asui seitsemän kääpiön kanssa. Otavassa, johon kuuluu myös suoraan pohjoiseen osoittava Pohjantähti, on seitsemän tähteä - samoin kuin oli Kivellä veljeksiä. Kun heitetään kahta noppaa, todennäköisin tulos on seitsemän. Monissa uskonnoissa viitataan numeroon seitsemän. Seitsemän kuolemansyntiä, seitsemäntenä päivänä Jumala lepäsi, viisi leipää ja kaksi kalaa, anteeksi on annettava ei vain seitsemän vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa. Säännöllinen seitsentahokas on mahdoton. Meillä on maailman seitsemän ihmettä. Meillä on seitsemän maanosaa, jos Antarktis lasketaan maanosaksi ja Amerikka kahdeksi eri maanosaksi. Ei pääse yli siitä, etteikö seitsemän olisi tärkeä numero.

Numero kahdeksan on pyhä ja taikavoimainen. Se on täydellinen kierros, se kuvastaa ikuisuutta - siksi se on myös Jumalan symboli ja esiintyy monissa uskonnoissa. Nooan arkissa oli kahdeksan ihmistä. Daavid oli Iisain kahdeksas poika, samoin kuin Salomo oli Daavidin kahdeksas poika. Uudessa testamentissa on kahdeksan kirjoittajaa ja Beetlehem mainitaan Raamatussa tasan kahdeksan kertaa. Kun kahdeksikon kääntää kyljelleen, se on äärettömän merkki. Kiinalaisille kahdeksan on yleisesti onnennumero. Meillä on tietenkin myös pohjoinen, etelä, itä, länsi, koillinen, kaakko, lounas ja luode. Suomen kielessä on kahdeksan vokaalia. Kuka voisi epäillä numeron kahdeksan tärkeyttä ja merkityksellisyyttä?

Numero yhdeksän on pyhä ja taikavoimainen. Meillä on yhdeksän ruumiinaukkoa, jos silmät lasketaan mukaan - ja miksi ihmeessä ei laskettaisi. Kissalla on yhdeksän henkeä, antiikin Kreikassa oli yhdeksän muusaa. Perusnumeroita on nimenomaan yhdeksän, jos nollaa ei lasketa numeroksi - ja miksi ihmeessä laskettaisiinkaan. Uskonnoissa numero yhdeksän mainitaan todella usein. Itse asiassa sitä pidetään mahtavimpana kaikista numeroista. Korinttolaiskirjeessä kerrotaan, että Pyhän Hengen armolahjoja on yhdeksän, Galatalaiskirjeessä puolestaan luetellaan hengen yhdeksän hedelmää. Kristityillä on yhdeksän käskyä, jotka Mooses toi kivitaulussa alas vuorelta. Alunperin niitä oli tietysti kymmenen, mutta yksi käskyistä, lepopäivän pyhittäminen, ilmoitetaan kolossalaiskirjeessä merkityksettömäksi, vaikkakin sen todetaan edelleen olevan ihan hyvä asia juutalaisille. Yhdeksän on siis erittäin tärkeä ja merkityksellinen numero.

Numero kymmenen on pyhä ja taikavoimainen. Meillä on kymmenen sormea ja kymmenen varvasta. Uskonnoissa numero kymmenen näyttäytyy usein ja vahvana. Kymmenen käskyä, Jumalan pyhä ja muuttamaton laki, jonka Mooses toi kivitauluissa alas vuorelta. Egyptin kymmenen vitsausta, kymmenen neitsyttä joista viisi oli viisasta ja viisi tyhmää, kymmenen sukupolvea Aatamista Nooaan, Isä meidän -rukouksen kymmenen klausuulia, Antikristuksen hallitsemat kymmenen valtakuntaa - listaa voi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Kymmenen on paras arvosana, tikkataulun keskellä on napakymppi. Maailmassa on kymmenen ulottuvuutta monen supersäieteorian mukaan. Meillä on matematiikassa käytössä kymmenjärjestelmä, ja konekirjoittajilla kymmensormijärjestelmä. Perusnumeroita on nimenomaan kymmenen, jos nolla lasketaan numeroksi - ja miksi ihmeessä ei laskettaisi. Kymmenen on huomattavan tärkeä numero.

Numero yksitoista on pyhä ja taikavoimainen. Sen numeroista saadaan 1+1=2, joka, kuten ylempänä on jo kerrottu, on todella tärkeä ja monissa uskonnoissa mainittu numero. Raamatun mukaan Mooses toi meille kivitauluissa yksitoista käskyä, Jumalan muuttamattoman lain - jonka roomalaiskatoliset pyöristivät kymmeneksi yhdistämällä kaksi viimeistä käskyä ja protestantit yhdistämällä kaksi ensimmäistä käskyä. Numero yksitoista on ensimmäinen voimanumero, ja sellaisena samalla tärkein. Ja muistaa pitää toki myös yhdestoista hetki - numero yksitoista on todellakin erittäin tärkeä ja merkityksellinen numero!

Numero kaksitoista on pyhä ja taikavoimainen. Vuoden kaksitoista kuukautta, kellotaulun kaksitoista tuntia, korttipakan kaksitoista kuvakorttia, kahden nopan suurin mahdollinen tulos, täysi tusina, likainen tusina. Numeroiden summa on 1+2=3, joka, kuten ylempänä on jo kerrottu, on itsessään erittäin tärkeä, monissa uskonnoissa pyhä ja keskeinen numero. Valhallaan kutsuttiin kaksitoista jumalaa. Vanhassa testamentissa oli kaksitoista patriarkkaa, Jaakobilla oli kaksitoista poikaa jotka kaksinetoista vaimoineen panivat alulle Israelin kaksitoista kansaa. Jeesuksella oli tietenkin kaksitoista opetuslasta. Vaikea uskoa, että joku ei näkisi numeron kaksitoista tärkeyttä ja merkitystä.

Numero kolmetoista on pyhä ja taikavoimainen. Pirun tusinaa on pelätty halki koko historian, tai ainakin Jeesuksen ajoista lähtien, kun yksi pääsiäisaterian kolmestatoista vieraasta kavalsi toisen. Ehkä sen takia pöytään ei edelleenkään mielellään istuteta kolmeatoista aterioijaa. Monesta hotellista puuttuu kolmastoista kerros tai huone numero kolmetoista. Perjantai kolmastoista lokakuuta vuonna 1307 ei oikein lähtenyt temppeliherrojen mielestä. Jos mikään näistä ei sinua vakuuta, muista että 1+3=4, ja neljähän on, kuten ylempänä jo totesimme, erittäin tärkeä numero esimerkiksi monissa uskonnoissa. Kolmetoista ei kalpene vähääkään muiden numeroiden joukossa.

Numero neljätoista. Tuota noin. Hetki pieni, olkaa hyvä.

Hm.

Jatkuu ensi numerossa.

Tiedän, että minun on usein vaikea sanoa "En tiedä".

Ohjaajana koen, että työryhmä luottaa minun tietävän vastauksen kaikkiin kysymyksiin näytelmästä. En toki tiedä, ajatteleeko kukin näyttelijä erikseen näin, mutta jollain tasolla minusta tuntuu että näin sen pitäisi olla. Jos kerran toteutetaan minun visiotani, vision tulee olla selvä. Ne kerrat, jolloin en ole osannut vastata näyttelijälle, ovat jääneet hyvin mieleeni.

Vaikka siis ymmärrän, etten voi tietää kaikkea, työni on ajanut minua sitä kohti että tuntuu pahalta jos en tiedä. Jossain määrin tunnen jättäväni kysyjän pulaan.

Kyse ei ole pelkästään työstä. Muistan jo varhaisesta lapsuudesta tilanteita, jolloin olen esittänyt tietäväni. Onko kyse opitusta mallista vai vain luonteestani - en tiedä.

Tietysti olen tiennyt jo pitkään olevani kontrollifriikki. Samoin oikeamielisyys ja oikeudenmukaisuus on minulle tärkeää. Se tuskin tarkoittaa sitä, että miettisin kaikki asiat aina läpi, mutta jos esimerkiksi keskustelussa ei tarpeeksi puolusteta jotain näkökantaa, saatan aivan hyvin ryhtyä itse puolustamaan sitä - vaikka en välttämättä olisikaan samaa mieltä.

Oleellisinta on kai kamppailu sen ympärillä mitä voi tietää. Mitä me tiedämme, mitä me emme tiedä. Mitä me luulemme tai väitämme tietävämme. Turhaan ei sanota tiedon olevan valtaa - mitä lähemmäs nykypäivää tullaan, sitä enemmän tiedolla on merkitystä.

Lähden helposti väittämään suurieleisesti lähes asiasta kuin asiasta. Usein olen hämmentynyt itsekin, mitä suustani ryöpsähtää. Tolkun sanoja, vaikka vielä viisi minuuttia sitten en ollut koskaan ajatellut koko asiaa.

No, moni asia tietenkin on pääteltävissä - ja jos tietää jonkin verran vähän siitä sun tästä, on varsin vaivatonta yhdistellä pisteitä toisiinsa. Saada asiat kuulostamaan loogisilta.

On kuitenkin olemassa loputon määrä asioita joita en tiedä. Joita kukaan ei voi tietää.

Viime vuosina olen entistä enemmän kiinnittänyt huomiotani siihen, minkälaisia rakenteita ihmiset voivat luoda ajatuksissaan ja elämässään. Mitä ihmiset väittävät tietävänsä ja miten vahvoja voimia ovat erilaiset uskomukset, perinteet ja oppijärjestelmät. Tämä blogimerkintä on hyvin todennäköisesti preludi monille tuleville kirjoituksilleni, joten lienee hyvä tehdä asia selväksi:

Minä en tiedä.

Jos mennään aivan pohjamutiin asti, kukaan ei voi oikeasti väittää tietävänsä juuri mitään. Tämä on jossain mielessä koko filosofisen ajattelun perusta. Mutta koska se on itsessään tyhjä ja tylsä toteamus, se ei voi olla kunnollinen lähtökohta minkäänlaiselle ajattelulle. Mutta minusta se on silti asia joka meidän tulee tiedostaa.

Jos aikoo tutkia ihmisyyden ja yhteiskunnan perimmäisiä syitä, joudumme pakostakin välillä koukkaamaan tuon lauseen kautta. Joskus se on äärimmäisen vapauttava oivallus, joskus naurettava tekosyy. Joskus se on lannistavuudessaan viimeinen niitti, joskus taas se ratkaiseva innoitus edistysaskelen ottamiseen.

Nyt tietysti toivon, että se on ennen kaikkea viime mainittua.