Kirous ja kuolema, osa 1: Arkitodellisuus

Mikä meitä niin erityisen kovasti kammoksuttaa kiroilussa?

Voimasanojen ja alatyylisen sanaston käyttäminen on huono tapa, niin kuin lakki päässä syöminen, käsien pesemättä jättäminen ennen ruokailua tai kengät jalassa sisälle käveleminen. Niin ei sovi tehdä.

Meidän elämämme koostuu valtavasta määrästä erilaisia sääntöjä, tapoja ja tottumuksia sekä siitä miten me niihin suhtaudumme. Joka asiaan ja tilanteeseen on olemassa sovitut pelisäännöt ja menettelytavat. Ja ilmeisesti useimmat ovat sitä mieltä että missä näin ei ole, siellä vallitsee kaaos.

Hyväksi havaittuja käytänteitä on toki joskus ihan järkevää muotoilla säännöiksi tai laeiksi. Kaikki tietävät, miten kuuluu toimia. Mitä vähemmän epätietoisuuden varjo roikkuu päittemme yläpuolella, sitä helpompaa elämä on.

Mutta missä vaiheessa meiltä unohtui, että sääntöjä kuten mitä tahansa vallitsevaa asiaa tulee voida kyseenalaistaa? Jokaista tapaa ja lakia voidaan tarkastella erikseen, pohtia onko se itse asiassa järkevä.

Käsien peseminen esimerkiksi on hygieenistä. Vaikka kuinka toitotetaan, että lasten on hyvä syödä hiekkaa ja kissankakkaa, vaikka sairaaloissa on jo niin hygieenistä että vaaralliset sairaalabakteerit mellastavat lähes rajatta, me emme voi kiistää sitä että käsien peseminen — ja peseytyminen ylipäätään — on auttanut ihmiskuntaa voittamaan lukemattomia tauteja.

Toisaalta sääntö lakki päässä syömisestä on melko arbitraarinen. Mitä merkitystä sillä on, syökö pää peitettynä vai ei? Toki jos lakki on peltotöistä likainen, voi olla parempi jättää se porstuaan, mutta siisti lakki saattaisi jopa estää hiusten putoilun ruokaan — tästä syystähän keittiötyöntekijöillä on usein lakit. Mutta syödessä moinen on saatanasta.

Voimasanojen käytöllä on pitkät perinteet. Tyypillisesti sanat viittaavat joko myyttisiin olentoihin ja paikkoihin (perkele, saatana, helvetti, jumalauta) tai voimakkaita tunteita herättäviin ja jopa vietteihimme vetoaviin asioihin (paska, vittu, perse). Sanat kiteyttävät jonkin alkukantaisemman tunteenpurkauksen, usein kai alunperin kokonaisen loitsun muodossa.

Joskus muinoin, kun me vielä elimme maailmassa jota hallitsivat taikavoimat ja mielikuvitusolennot, oli tietysti ymmärrettävää ettei pahoja voimia pitänyt manata esiin tai herran nimeä lausua turhaan. Mutta entä nykyään?

En sano, että pitäisi tieten tahtoen mennä suureen ääneen noitumaan keskelle suviseuroja — yhteisöillä on omat sääntönsä ja tapansa, ja jos sellaiseen haluaa mukaan mennä niin oppikoon heidän tavoilleen.

Mutta valtio on erilainen yhteisö. Valtiossa on olennaista ymmärtää että kaikilla on oikeus elää ja olla niin kuin haluaa, kunhan noudattaa lakeja. Ja laitkin ovat yhteisiä sopimuksia joita voidaan muuttaa olosuhteiden mukaan. Jos jokin asia halutaan kieltää, sille on oltava hyvät perusteet. Mikä on hyvä perustelu kiroilun kieltämiselle?

Monet kerrat kansa (tai ainakin media) on kauhistellut, kun urheilijalta tai muulta esikuvaksi miellettävältä julkkikselta on päässyt haastattelussa kirosana. Että kyllä pitäisi olla näillä esikuvilla vastuuta, että eivätkö ymmärrä että lapset ottavat vaikutteita.

Harva julkisuuden henkilö on pyytänyt päästä esikuvaksi. Osa heistä ei ole edes pyytänyt päästä julkisuuden henkilöksi. Mikä oikeus meillä on vaatia heitä toimimaan esikuvina?

Ja minkälaisia vaikutteita lapset sitten voivat kiroilijalta saada? Aivan, he voivat ruveta kiroilemaan. Toisin sanoen kiroilu on huono asia koska se voi saada jonkun toisenkin kiroilemaan. Jään odottamaan, että joku tekee lakialoitteen haukottelua vastaan.

On mahdollista argumentoida, että kiroilu köyhdyttää kieltämme. Tavallisimmin käytetty esimerkki on nuorison jo lähes täytesanaksi kulunut, joka lauseeseen läsähtävä vittu. Epäilemättä vitun köyhdyttävä vaikutus on jotenkin mitattavissa ja osoitettavissa, mutta jos saisimme vaikka nyt sitten kuolemanrangaistuksen uhalla vitut pois nuorten suista, luuleeko joku että tilalle ilmestyy sivistyssanoja ja Eino Leinoa? Eivätköhän aukot täyty totatuksella ja niinkutuksella.

Luultavasti se osa nuorisosta, joka ei kykene muuhun kuin toistelemaan vittua, totaa ja niinkua, ei ole se joka vie meitä kehityksessä eteenpäin — ainakaan kielikeskeisillä alueilla. Oli miten oli, kiroilun kieltäminen ei näiden nuorten kielellistä kapasiteettia kasvata.

Uskoakseni olisi aika vaikea millään tutkimuksilla osoittaa, että kiroilu todella vahingoittaisi yhteiskuntaa tai ympäristöä. Miksi siis kauhistella sitä? Sanoissa itsessään ei ole taikavoimia. Me vain miellämme jotkin sanat vahvoiksi ja latautuneiksi. Sanat auttavat sanojaansa purkamaan paineita sisältään — voisi siis jopa väittää että kiroilu on terveellistä.

Piereskely ja röyhtäilykin ovat monien mielestä huonoja tapoja. Vasta ihan hiljattain on alettu ymmärtää että kaasujen pidättely voi olla erittäin ikävää terveyden kannalta. On paljon kulttuureja, joissa näihin elintoimintoihin ei liity mitään paheellista. Silloin kun pierettää, pitää pieraista.

Hupaisaa on toki se, että monissa tällaisissa kulttuureissa — esimerkiksi Japanissa — tunteenpurkaukset ja kiroilu ovat erittäin huonoa käytöstä.

Ymmärrän sen, että sanan paska sanominen ruokapöydässä voi tuoda jonkun mieleen kuvan haisevasta, höyryävästä läjästä. En minäkään halua syödessä ihan kaikkea kuunnella. Mutta muinaisen taruhahmon mainitseminen ei minua liikuta mitenkään.

Itse en ole koskaan liiemmin kiroillut, mutta ihan viime vuosina olen huomannut voimasanojen irtoavan huuliltani yhä useammin kun puhun jostakin ihmiskunnan keksimästä tyhmyydestä jota kukaan ei osaa perustella. Eli vaikkapa kiroilun kauhistelusta.

Ja miten maailma muuttuisi, jos emme opettaisi lapsille joidenkin sanojen olevan pahoja tai vältettäviä? Käyttäisimmekö edes sellaisia? Voi olla, että jotkin täysin sattumanvaraiset sanat — mahdollisesti jokaisella meistä eri sanat — muodostuisivat henkilökohtaisiksi paineenpurkukeinoiksi. Ehkä me vain huutaisimme, ilman sanoja.

On ehkä etäisesti kuviteltavissa, että jos yhteiskunta muuttuisi suhtautumisessaan neutraalimmaksi kirosanojen suhteen, jos siis kukaan ei hätkähtäisi tai paheksuisi perkeleen tai vitun kuullessaan, joillekuille tulisi tarve etsiä vielä voimakkaampia sanoja. Mutta millä ilveellä nuo sanat muodostuisivat yleisessä kielenkäytössä paheksuttaviksi? Mitä sanoja ne ylipäätään mahtaisivat olla?

Olen valmis kuuntelemaan ja muuttamaan mielipidettäni, jos joku kertoo yhdenkin hyvän syyn miksi kiroilu on asia jota pitäisi aivan erityisesti vältellä.